Muokattu 20.12.2023

En ole ainoa, joka on menettänyt vanhempansa

Vertaistukiviikonloppu toi yhteen joukon lapsia, joiden toinen vanhempi on kuollut. Kokemus samanlaisuudesta, surusta, yhteiset pohdinnat ja vaikeiden tilanteiden käsittelykeinot kantavat tulevaisuuteen.

Kun lapsen toinen vanhempi kuolee

Lapsi tarvitsee apua rankan tilanteen kohtaamiseen, kun toinen vanhempi menehtyy. Yleistä tukea saa, mutta saman kohtalon kokeneita keskustelukumppaneita ei noin vain löydy. Suomen nuoret lesket paikkaa tätä aukkoa vertaistukiryhmillään. Yhdistys järjesti nuorten vertaistukiviikonlopun Helsingissä syksyllä 2019. Kaleva tuki sitä vuonna 2018 järjestämänsä hyväntekeväisyyskampanjan tuotolla, jota henkivakuutuksen hintalaskurin käyttökerrat kerryttivät.

Ryhmään osallistuneet nuoret pitivät viikonlopun annista. Topi Asposalo, 15, ymmärsi, ettei hän ole isänsä kuoleman kanssa yksin. Osalle osallistujista vanhemman kuolema oli tullut äkillisenä yllätyksenä, ja osalle se oli sairastamisen seuraus.

– Sain kokea, etten ole ainoa, kenelle tämä on tapahtunut. Olin joukossa, jossa kaikki tietävät, miltä vanhemman kuolema tuntuu, Asposalo sanoo.

Saman asian viikonlopun tärkeimpänä antina nosti esiin Lassi, 11, jonka terveiset bonusäiti Katja Keto välittää.

Keinoja käsitellä surua

Ryhmässä nuoret kävivät läpi elämäänsä mullistanutta asiaa monelta eri kantilta. Asioista kertominen ja oma pohdiskelu tapahtuivat mukavan tekemisen lomassa.

– Lassi on puhunut eniten maalaamastaan ja koristelemastaan kehyksestä äitinsä valokuvalle. Se on konkreettinen asia, jota olemme katsoneet yhdessä, Keto kertoo.

Asposalolle mieleenpainuvimmassa harjoituksessa hän ja muut osallistujat kertoivat omasta perheestään eläinhahmojen avulla. Asposalon perheen isä on vahva ja puolustava leijona, äiti on kenguru, jonka suojelevassa ja turvallisessa pussissa on hyvä olla ja isoveli turvaa tarjoava kirahvi. Kissat saivat olla kissoja.

Hän kokee oppineensa monia asioita viikonlopun aikana.

– Kaikki tunteet ovat sallittuja, voi nauraa ja voi itkeä. Opin myös keinoja purkaa surua: voin pelata, olla kaverin kanssa, katsoa ohjelmia, Asposalo sanoo.

Hänen äitinsä Kirsi Asposalo kannustaa vanhempia hankkimaan vertaistukea lapselleen tiukassa paikassa.

– Olen huomannut Topista, että hänen mielensä on keventynyt ja hänen on helpompaa puhua isänsä kuolemasta.

Jakamista omilla ehdoilla vertaistukiryhmässä

Nuorten vertaistukiryhmän toinen vetäjä, sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen kertoo, että viikonlopun aikana osallistujat työstivät vanhemman menetystä osana omaa elämäntarinaansa. Ensimmäisessä päivässä oli toisiin osallistujiin tutustumista, vanhemman menetyksestä kertomista ja siihen liittyvien ajatusten ja tunteiden sanoittamista sekä vanhemman muistelua.

– Teimme erilaisia toiminnallisia harjoitteita, jotka madalsivat kynnystä pohtia ja jakaa asioita toisille. Jokainen puhui sen verran kuin halusi, Kärkkäinen kertoo toisilta oppimisesta.

Toisessa päivässä huomio siirtyi omien voimavarojen tunnistamiseen ja tulevaisuuden odotuksiin.

– Tämä arkinen vahvistaminen on todella tärkeää, sillä vaikeita tilanteita tulee. Kun oppii käsittelemään niitä jo nuorena, se kantaa aikuisuuteen, Kärkkäinen korostaa.

Kärkkäinen kuvaa, että vire vaihteli viikonlopun aikana surullisen ja kepeän välillä. Kuolleen vanhemman kanssa yhdessä eletyn elämän muistot pysyvät ja lämmittävät.