Taloudellinen pudotus oli dramaattinen ilman henkivakuutusta

Puolison kuolema kiristi Pirjon ja hänen kahden lapsensa talouden äärimmilleen pitkäksi aikaa. Jos leski voisi nyt neuvoa nuorempaa itseään, hän sanoisi “ottakaa henkivakuutukset, niin lesken elämästä tulee taloudellisesti helpompaa”.

01.07.2019
Facebook

Pirjon elämässä asiat ovat juuri nyt hyvin. Hänellä on töitä, lapset voivat hyvin, ja hän on mennyt uusiin naimisiin. Nyt henkivakuutuksetkin ovat kunnossa, ja perheen tulevaisuus on turvattu, jos oma tai puolison elo yllättäen loppuisi.

“Olen saanut elämän taas rullaamaan”, Pirjo sanoo.

Siitä on neljä vuotta, kun Pirjon, tuolloin 39, viittä vaille 40-vuotias puoliso ja lasten isä kuoli äkisti. Terveitä elämäntapoja suosiva mies oli työskennellyt sairaanhoitajana. Vajaat pari kuukautta aiemmin tehty terveystarkastus oli näyttänyt pelkkää positiivista. Myöhemmin paljastui, että puolisolla oli ollut piilevä sydänvika.

Hautajaiskulujen päälle kymppitonnin menot

Pirjon perheen elämä heitti volttia, kun nelikko lomaili Espanjassa. Tuolloin 10- ja 12-vuotiaat lapset löysivät isänsä tuupertuneena loma-asunnon pöydän äärestä ja huusivat äidin paikalle. Avun saaminen paikalle oli hankalaa, sillä ensimmäinen hätäkeskuspäivystäjä puhui vain espanjaa. Kun ambulanssi lopulta tuli, aikaa oli vierähtänyt tunnin verran, eivätkä Pirjon elvytysyritykset olleet auttaneet.

“Onneksi siskoni lensi luokseni, sillä en olisi pystynyt toimimaan yksin. Olin niin järkyttynyt”, Pirjo kertaa.

Siskon lentokulut hoituivat Pirjon ottaman matkavakuutuksen turvin, mutta kuolleen puolison kulut pääsivät yllättämään. Hiljattain ammattiliittoa vaihtaneella puolisolla ei ollutkaan liiton jäsenilleen maksamaa matkavakuutusta, kuten Pirjo oletti. Se oli taloudellinen järkytys.

“Ei ole ihan pieni summa hoitaa puolison kuolemaan liittyviä kuluja ulkomailla eikä kuljetusta Suomeen. Ne maksoivat noin 10 000 euroa, Pirjo sanoo.

Hän tarvitsi muiden lähiomaisten apua niiden maksuun. Voit kartoittaa oman henkivakuutustarpeesi laskurin avulla.

Osa varoista käyttöön vasta perunkirjoituksen ja perinnönjaon jälkeen

Pirjon kaikki säästöt hupenivat. Pariskunnalla oli tili yhteisessä käytössä, mutta se ei ollut Pirjon, vaan puolison nimissä. 

Vasta kolmen viikon kuluttua kuolemasta Pirjo pystyi käyttämään kyseisen tilin varoja puolison nimissä olevien vakuutusten ja lasten harrastusten laskuihin. Loput rahat vapautuivat perunkirjoituksen ja perinnönjaon jälkeen useita kuukausia myöhemmin. Hautajaiskulut hoituivat suurimmaksi osaksi miehen tililtä, ja pienen perintöveron maksamisen Pirjo hoiti itse. Lainoja ei ollut, eikä niitä onneksi tarvinnut ottaa säästöjen ja sukulaisilta saadun avun takia.

“Meidän elämämme oli suunniteltu kahden elättäjän varaan, joten taloudellinen pudotus oli dramaattinen. Rahaa täytyi miettiä todella tarkkaan, sillä menot eivät juuri pienentyneet.”

Ensitöikseen perhe päätyi muuttamaan pienempään asuntoon, ja matkustelu jäi.

Pariturva turvaa tulevaa

Taloudellisia haasteita, univaikeuksia, ainaista vastuuta lapsista. Jonkin aikaa puolison kuoleman jälkeen Pirjo uupui ja joutui jäämään pois työelämästä. Tulot pienenivät. 

“Halusin pitää lasten elämän mahdollisimman samanlaisena kuin ennen, ja tingin entistä enemmän omista menoistani. Isää ja lapsia yhdistäneeseen musiikkiharrastukseen oli löydyttävä rahaa”, Pirjo muistelee.

Hiljalleen tilanne parani. Pirjolla oli aikaa levätä, ja hän sai paljon vertaistukea nuorten leskien Facebook-ryhmästä. Uusi työkin löytyi, ja samalla asiat ja mieli alkoivat järjestyä uuteen uskoon.

“Minulla eikä kuolleella puolisollani ollut koskaan edes käynyt mielessä, että meille voisi käydä näin ja tarvitsisimme henkivakuutusta. Jälkeenpäin on tullut olo, että olemme olleet niin sinisilmäisiä.”

Nykyisin Pirjolla ja uudella puolisolla on henkivakuutus pariturvana, joka turvaa pahimman varalta. Naimisiin menneellä pariskunnalla on talo ja lainaa, ja hoitotahdotkin on tehty. Riittävä henkivakuutusturva riippuu elämäntilanteesta.

“Se suru ja arjen pyöritys vie niin paljon energiaa. Jos toinen jäisi yksin, niin toisen ei tarvitse miettiä ainakaan talousasioita, kun henkivakuutus on hoidettu.”

Yhteistyöjärjestön jäsenenä sekä sinä että puolisosi saatte Primus-henkivakuutuksen markkinoiden parhaaseen hintaan. Laske tästä, mitä henkivakuutus sinulle maksaisi.

Lue lisää:

Henkivakuutus on hyvä tapa varautua kuolemasta aiheutuviin kuluihin ja turvata läheisten taloudellinen tulevaisuus.

Laske, mitä henkivakuutus sinulle maksaisi.