Mielenrauhaa henkivakuutuksella

Elämässä voi sattua ja tapahtua kurjiakin juttuja, vaikka nyt pyyhkii hyvin. Juuri siksi espoolaiset Tiina ja Hannu Stark ovat ottaneet henkivakuutuksen. Jo pelkkä ajatus taloudellisesta turvasta tuo mielenrauhaa ja vapauttaa elämään Felix-vauvan kanssa.

13.06.2019
Facebook

Tiina ja Hannu Stark eivät aikailleet yhteisen elämän ja perheen perustamisen kanssa. Jo vuoden päästä seurustelun aloittamisesta he menivät naimisiin, ja sitä ennen he ostivat asunnon. Nyt avioliittoa on takana viisi vuotta.

”Meillä molemmilla on aika perinteiset arvot, ja kun se oikea tuli kohdalle, päätimme vakiintua. Yhteiselle asunnolle oli tarvetta siksikin, että olimme asuneet kahdella paikkakunnalla”, Tiina kertoo.

Yhteiset valinnat toivat mukanaan halun huolehtia omasta rakkaasta, ja Starkit ottivat parihenkivakuutuksen osana tavallista taloudenhoitoaan. Taloudenhoitoon kuuluvat myös muut tavalliset turvat: koti-, auto-, mökki- ja matkavakuutukset.

”Halusimme mielenrauhaa sen varalle, että jos elämässä sattuu jotakin ikävää, niin toinen voi jatkaa samanlaista elämää kuin meillä nykyisin on. Toiselle ei tule velkataakkaa, eikä hänen ole pakko muuttaa pois tästä asunnosta”, Hannu perustelee.

Starkit asuvat Espoossa. Valoisan paritalon olohuoneen ikkunasta näkyvät meri ja Espoon rantaraitti, jota pitkin voi kulkea vaikka Kirkkonummelle asti. Felix-vauva saa usein kovaakin kyytiä juoksurattaissaan, sillä vanhemmat tykkäävät hölkätä. Nyt pienokainen vetää tyytyväisenä sikeitä terassilla. Myös matkailu on perheen rakas harrastus. Uudet kohteet ja kulttuurit kiehtovat, mutta myös ikisuosikki Nizzalla on vetovoimaa.

Tiina lisää, että jos toinen esimerkiksi kuolisi, tilanne olisi henkisesti rankka. Hänestä onkin hyvä, että henkivakuutuksella voi poissulkea mahdollisen taloudellisen murheen tuollaisessa tilanteessa.

Pariturvaa muutamassa minuutissa

Kun henkivakuutus tuli ajankohtaiseksi, Starkit suuntasivat nettiin. Oli iloinen yllätys, kuinka helppoa pariturvan hankkiminen on.

”Tietojen täyttämiseen meni vaivaiset pari minuuttia, ja vakuutus saatiin heti voimaan”, Tiina kertoi.

Pariskunta hoiti asian työpäivän jälkeen kotona. Sitä ennen he kirkastivat itselleen vakuutusmäärän, sillä edunsaaja oli jo päätetty. Se oli luonnollisesti oma aviopuoliso, jonka kanssa oli yhteistä omaisuutta ja haave perheen perustamisesta.

Vakuutusmäärä on se rahallinen korvaus, jonka toinen saa, jos toinen menehtyy. Starkit ynnäsivät siihen mukaan asuntovelan ja molempien vuosiansiot tasavertaisesti.

”Meidän vuosiansiomme ovat suurin piirtein samalla tasolla, mikä teki vakuutusmäärän määrittämisestä helpompaa, ja vakuutusmaksu jakautuu tasan meidän kesken. Jos tilanne olisi se, että toinen vanhemmista on pääasiallinen elannon tuoja, olisi tärkeää vakuuttaa hänet”, Hannu pohtii.

Hän kertoo, että näin hänen isänsä teki niinä aikoina, kun perheen äiti oli enemmän kotona.

Se tuli yllätyksenä, että Starkit saivat alennusta vakuutusmaksusta, joka täysimääräisenäkin tuntui edulliselta.

”Kun mietin henkivakuutusmaksua, voin sanoa, että molempien vanhempien vakuuttaminen on edullista. Se on pieni summa mielenrauhasta”, Hannu sanoo.

Henkivakuutusmaksun alennus tuli siitä, että Tiina kuuluu Kalevan ja Ifin yhteistyöliittoon. Vakuutusmaksusta leikkautui liiton vuosimaksun suuruinen siivu.

Ennakoi, saat mielenrauhaa

Itkuhälytin hälyttää, pariskunnan esikoinen Felix on herännyt. Vauva on vielä hiukan uninen, mutta valpastuu saatuaan maitoa. Hänen kehityksensä on edennyt hyvin – kääntyminen kyljeltä toiselle lukeutuu uusimpiin taitoihin.

Starkien elämä siirtyi tälle uudelle vaihteelle joulukuussa 2018, kun perheen ”joulukäärö” putkahti maailmaan kuukauden etuajassa. Onneksi suomalaisessa yhteiskunnassa asiat järjestyvät nopeasti, ja ne kaivatut sopivan pienet vaatteetkin saatiin hankittua pikaisesti.

Heti, kun tilanne oli tasaantunut, Starkit pitivät jo perinteeksi muodostuneen vakuutus- ja taloustuokionsa – olihan kuviossa uusi muuttuja, lapsi. Vakuutus- ja talousasioita sekä suurempia hankintoja pohditaan Starkeilla noin puolen vuoden välein.

Felixille päätettiin perustaa oma pankkitili, jotta hän oppii säästämään, ja lapsuuden perinne sai jatkoa.

”Itse kiikutin tilille pullopanteista saamiani rahoja. Paperisesta pankkikirjasta näki konkreettisesti, paljonko tilillä oli”, Hannu muistelee.

Starkit kävivät läpi myös henkivakuutuksensa vakuutusmäärän, mutta pitivät sen ennallaan.

”Mahdolliset ikävät asiat tuntuvat usein kaukaisilta, mutta koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu. Siksi on parempi järjestää perusasiat kuntoon, niin voi elää arkea huoletta”, Tiina kokee.

Varaudu elämään, hanki henkivakuutus. Laske hinta tästä!

Lue lisää:

Tiesitkö että…

Henkivakuutuksella voit turvata läheistesi taloudellisen tulevaisuuden, jos pahin sattuisi.

Tutustu Suomen edullisimpaan henkivakuutukseen ja katso mitä se sinulle maksaisi.