Sairastettu syöpä ei ole este henkivakuutukselle

Koska sairastan astmaa, en voi saada henkivakuutusta. Koska minulla on ollut syöpä, en voi saada henkivakuutusta. Myyttejä molemmat! Sairauden kanssa elävä ja aiemmin sairastanut voi usein saada henkivakuutuksen.

09.12.2019
Facebook

Tuote- ja asiakaskokemuspäällikkö Sini Rakkola on työssään kohdannut monia suomalaisia, jotka uskovat, että sairaus poissulkee henkivakuutuksen saamisen.

”Monelle tulee yllätyksenä, että esimerkiksi astmaa sairastava voi saada henkivakuutuksen meiltä.” Kalevassa työskentelevä Rakkola kertoo.

Hän korostaa, että Kalevan Primus-henkivakuutuksen myöntämisperusteet ovat erilaiset kuin esimerkiksi sairauskuluvakuutuksessa, jossa saatetaan terveysselvityksen perusteella rajata tiettyjä sairauksia pois vakuutuksen korvaavuuden piiristä.

Kun ajatellaan Primus-henkivakuutuksen terveysselvitystä, se on hyvin suppea ja helppo täyttää. Hakijan tarvitsee vastata pieneen määrään terveydentilaansa liittyviä kysymyksiä, eikä lääkärikäyntiä tarvita.

”Primus-henkivakuutushakemuksessa kysytään syövän ja muutamien muiden suomalaisille tyypillisten sairauksien sairastamisesta ja sairastamisajankohdasta. Henkivakuutuksen voi saada, kunhan nimetyn sairauden sairastamisesta on joko kolme tai viisi vuotta sairaudesta riippuen. Esimerkiksi aivoverisuonisairauden kohdalla aikarajoitus on viisi vuotta ja syövän kohdalla kolme vuotta”, Rakkola painottaa.

Lisäksi hakija ei saa käyttää muita päihteitä kuin alkoholia, eikä saa olla ollut tutkittavana eikä hoidettavana alkoholin takia. Sairauslomalla oleminen juuri nyt, ja aiempi tai nykyinen kuntoutustuki ja työkyvyttömyyseläke ovat myös esteitä henkivakuutuksen saamiselle.

Seuraavat kysymykset kysytään vakuutusta Kalevalta hankkiessasi:

1. Asutko Suomessa ja onko sinulle Kela-kortti?

2. Oletko asunut Suomessa vähintään viimeiset 2 vuotta.

3. suostutko tutkimus- ja hoitotietojen ja muiden mahdollisesti tarpeellisten tietojen luovutukseen vakuutusyhtiölle.

4. Oletko sairauslomalla, oletko paraikaa tai oletko ollut kuntoutustuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä, käytätkö tai oletko käyttänyt huumeita tai muita päihteitä kuin alkoholia, oletko ollut hoidettavana tai tutkittavana alkoholin tai muun päihteen käytön vuoksi, ja onko sinulla ollut syöpä tai muu pahanlaatuinen kasvain viimeisen 3 vuoden aikana tai sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta tai aivoverisuonisairaus viimeisen 5 vuoden aikana

Entä jos henkivakuutuksen saaminen jää kiinni jostakin yksittäisestä terveydentilaa koskevasta tiedosta?

”Tässä tapauksessa kannattaa soittaa suoraan asiakaspalveluun, jossa neuvotaan miten tällaisissa tapauksissa on parhainta edetä”, Rakkola neuvoo.

Kaleva myöntää jäsenetuhintaisen henkivakuutuksen monien eri järjestöjen jäsenille puolisoineen. Käy katsomassa täältä, oletko sinä oikeutettu Suomen edullisimpaan henkivakuutukseen.

Primus-vakuutusten asiakas- ja korvauspalvelun hoitaa If. Asiakaspalvelun tavoitat numerosta 010 19 19 19.

Lue lisää:

Henkivakuutus on hyvä tapa varautua kuolemasta aiheutuviin kuluihin ja turvata läheisten taloudellinen tulevaisuus.

Laske, mitä henkivakuutus sinulle maksaisi.